lauantai 18. huhtikuuta 2020

Lähtöpisteenä nolla - tavoitteena parempi kunto!

Lähtöpisteenä nolla - tavoitteena parempi kunto.

Olen vuosia laiminlyönyt omasta kunnosta huolehtimisen. Selityksiä on monia : raskaudet, lapsiperheen kiireinen arki, ruuhkavuodet ja ajanpuute. Mutta kyllähän se oikea syy on ollut LAISKUUS. Nyt aloitin muutoksen, jonka tavoitteena parempi kunto ja olo. Olen ihan rapakunnossa. Sorrun naposteluun ja herkutteluun liian usein. Turvottaa. Närästää. Väsyttää. Ei jaksa.

Fysioterapeutti kannusti jo ennen kuopuksen raskautta lisäämään lihasta jatkuvien selkä- ja nivelkipujen, sekä naksuvien nivelten takia..
Ehkä alkusysäyksen tähän antoi lopulta kotoilu koronan takia, mutta nyt jo muutaman viikon aktiivisemmin (aikaisempaan verrattuna) liikkuneena voi todeta olevani todellakin oikealla tiellä. Pieni hikiliikuntaa piristää todella paljon. Olo on paljon energisempi! On kiva huomata kuinka pienikin treeni tuottaa tulosta.

Mikään liikunnanohjaaja tai muukaan en ole! Kerron teille omasta kotikuntoilusta ja paljastan "treeniohjelmani" . En vastaa treenin toiminnasta sinun kohdalla, mutta vapaasti saa tulla mukaan treenaamaan kanssani ohjeillani. Joskus nuorena olen liikuntaa harrastanut aktiivisesti ja nykyisin lapsia ohjaan telinevoimistelussa harrastuksenani. Näiltä pohjilta olen lähtenyt kehittelemään itselleni kunto-ohjelman.

Mukana tässä projektissa on enemmän tai vähemmän puoliso, lapset ja koira. Tavoitteenani ei ole mikään muu kuin saada parempi kunto kokonaisvaltaisesti ja muuttaa elämäntapaa terveellisempään suuntaan. 

          Yksi "taustajoukoistani". 

Tervetuloa mukaan seuraamaan (ja osallistumaan)!

-Kirsi

2 kommenttia:

  1. Mielestäni et kyllä ole laiska <3 Monet asiat vaikuttavat siihen ettei saa ittestään irti kaikkea sitä mitä haluaisi <3 Laiskan positiivisempi sana on muuten mukavuudenhaluinen - ja tämän tunnistan itsessäni :D Kiva seurata edistymistäsi ja saada buustia oman kunnon kohottamiseen!

    VastaaPoista

Urheilumerkki ei takaa mitään

Kenkäaiheeseen aioin palata..  Urheilumerkki ei todellakaan näytä takaavan sitä, että kenkä sopii urheiluun. Jotenkin aina kuvittelin, että ...